21.6.05

Nut case: Lavasteiden tapetointi tuli sitten tehtyä valmiiksi. Kaisa harmittelee, kun tapetointijälki on ihan luokatonta, minä taas olen hyvin vakuuttunut, että jälki on juuri oikea lyhäriä varten! Kuvasin Panasonicin DVX100A:lla muutaman testipätkän lavasteissa ja hyvältä näyttää. Samaan huoneeseen lavastamme siis kolme eri huonetta kuvausten aikana. paras olisi ollut tehdä kolme erillistä huonelavastusta, mutta emme saaneet sopivia levyjä tähän hätään ja vajasta löytyvillä levyillä saimme yhden huoneen seinät (kaksi seinää) rakennettua. Kaisa tekikin jo kaavion kuvitteellisesta asunnosta ja ovi-järjestyksen, jonka merkitsemme lavasteiden ulkopuolelle lattiaan ("ovi olohuoneeseen, ovi keittiöön"). Asensin vajan kattotuoliin 3 kpl Hong Kongin 300w:n halogeenia (4,95 euro per pala) perusvalaistukseksi. Valot yllättivät leivinpaperi päällään positiivisesti, tila näyttää näillä kolmella valolla jo hyvältä myös videolle kuvatulla testipätkällä. Tein päätöksen, että haen honkkarista huomenna ainakin kolme samanlaista lisää. Näillä + yhdellä 500 wattisella tulee valaistua tila lattiatasolta. Lisäksi olisi näitä vanhoja kaitislamppuja, mutta niiden ongelmana on todella kuumuus ja niitä ei voi kauan pitää päällä yhtäjaksoisesti. Nämä raksahalogeenit tekevät suht. keltaista valoa mukana tulleilla polttimoillaan, mutta mv-kuvauksessa tällä ei tosiaan ole niin merkitystä.

Eilen saimme päähämme, että olohuoneeseen tulee myös televisio ja Heidi (pääroolin näyttelijä) katsoo myös töllöä yhdessä kohtauksessa. Mietin, miten saan kuvauksissa järkevästi tuon television välkkynän aikaiseksi (= töllönä toimimaton 60-luvun pönttö ulkonäkönsä takia). Keksin hankkia pienen 20watin strobon, joka asennetaan tv:n eteen ja kuvataan päähenkilön kasvoja tehden tv:n äänillä itse kohtaus muuten. Stroboa tullaan myös käyttämään kuvattaessa sekoamiskohtausta (tähän kohtaukseen tulee paljon pikselaatiota, taustaprojisointia jne.) lähikuvissa.

Al Dente: Tämän leffan tarpeistopuolella on vielä jonkin verran puutteita. Päänäyttelijän vaatteet on kirppiksiltä löydetty, samoin kasa hattuja, bootsit vielä puuttuvat. Jos sinulta löytyy 42-43 koon lempipoikasaappaat, ota yhteyttä jukka(at)sorb-i-tol.com. Savukoneen tilasin Thomannilta 38 euron hintaan, eilen tuli ilmoitus, että laite on matkalla Suomeen. Saluunaan tarvitaan savua tunnelman luontiin valojen kanssa. Päävalaistuksena käytämme digivideoyhdistyksen valosarjaa, lisävaloina näitä omia halogeeneja. Raksahalogeenien keltaisuutta en pidä tässä projektissakaan ongelmana, koska päämääränä onkin saada hieman keltaiseen päin kallellaan oleva sävymaailma ainakin juuri saluunakohtauksen osalta. Muut kohtaukset kuvataankin ulkona luonnonvalossa.

Laiteteknisellä puolella saimme Lahden Jannelta hänen itsetekemänsä Dollyn ja kiskot. Dolly vaatii kyllä uudet renkaat, jotta se saadaan toimimaan kunnolla, eli näihin projekteihin emme tule sitä vielä käyttämään vaan pitäydemme paikalla pysyvässä kamerassa, joka muutenkin sopii tyylillisestikin huomattavasti paremmin näihin molempiin leffoihin.

Tänään jatkamme Nut casen lavasteiden rakentamista. Ostimme eilen Bauhaussista erittäin halpaa tapettia (ankean näköistä kaiken lisäksi), jolla ehdimme eilen puolet seinistä tapetoimaan. Seinien levyt ovat mitä sattuu (jotain vanhaa lastulevyä, jossa monenlaisia reikiä aikaisemmasta käytöstä), eli tapetin alta näkyy kaikenlaista "marsua". Omasta mielestäni tämä on vain plussaa, näin saadaan seiniinkin sellaista kulunutta lookkia, eli asunto tulee näyttämään todella masentavalta paikalta. Koska kuvaamme elokuvan mustavalkofilmille, ei värilämpötiloista tarvitse välittää, kunhan valotehoa riittää valaisemaan lavasteet. Ostin eilen kolme 300 watin halogeenia, jotka tulevat toimimaan yleisvalaistuksena lavasteiden yläpuolella vanhaan elokuvaustyyliin (noir jne.) Näiden lisäksi meillä on vielä 1,5 kw halogeeneja joilla erottelemme näyttelijän itse lavastiesta. Vajassa kuvaamisessa on hyvät puolensa, sillä siellä on tilaa (5 metriä korkea, 500 neliötä lattiapinta-alaa).
Vajan lavasteissa kuvaamme kolmen huoneen tapahtumia, jonka lisäksi kuvaamme ravintolakohtaukset keittiössämme ja lääkärin vastaanottokohtaukset yläkerrassamme. Lisäksi kuvaamme ulkokuvauksia Turun kaduilla.